29.04.2008 - 19:52
Koneeni tuli huollosta ja vihdoin ja viimein sain myös kuvia kamerasta ulos - vain todetakseni, että ne ovat todella pimeitä. No, ehkä tästä kuitenkin jonkinlaisen käsityksen saa. En todellakaan osaa tehdä  nukeille hiuksia. Minun tekemänäni touhu on äärimmäisen sotkuisaa ja kiukkuisuutta aiheuttavaa. Tässä nukke puoliksi valmiina. Melkoinen punkkari.



Toisen puoliskon kuivuttua laitoin toisenkin hiuspuolen kiinni ja annoin kuivua kaikessa rauhassa yön yli. Hiuksista tuli vähän hapsottavat, mutta en kyllä tähän hätään ala tekemään niitä uudestaan. Oli ihan tarpeeksi hiuksia nostattavaa touhua  muutenkin. No. Pakkohan kaikissa harrastuksissa on olla joku juttu, josta ei tykkää. Minulle se on tämä.



Muita nukkisjuttuja en ole ehtinyt nyt tehdäkään. Olin viikon mittaisella työreissulla ja kevät on saanut minut siivousvimman valtaan. Tyhjensimme vaatehuoneet ylimääräisestä rojusta ja mies innostui siivoamaan autotallinkin! Ihmeiden aika ei ole ohi!
16.04.2008 - 21:52
Olen saanut tehtyä nukelle hiukset, mutta kuvaa ei ole, kun tietokoneeni hajosi. Se oli jo pari vuotta vanha kone, mutta vika oli "onneksi" tyyppivika ja kone kuului siten pidennetyn takuun piiriin. Pistän kuvia heti kun vaan saan tuon kameraohjelman asennettua jonnekin muualle ja kuvat ulos kamerasta. 
05.04.2008 - 22:27
Meillä on kotona nuori poikakissa, joka ei selvästikään pidä nukkisharrastuksestani. Olin tekemässä nukelleni mekkoa ja säilytin alastonta nukkea pöydällä. Eräänä päivänä en enää löytänyt nukkea mistään, ennen kuin parin päivän päästä siivotessani. Kissa oli retuuttanut nuorta naista pitkin taloa ja repinyt siltä yli puolet hiuksista pois päästä. Minä saksin sitten loput. Hiukset oli liimattu muistaakseni Erikeepperillä - mahtavatkohan loput haituvat irrota ihan vedessä liottamalla?

Hiuskadon lisäksi sattui sentään jotain kivaakin. Tein elämäni ensimmäisen puvun nukelle! Malli on ihan omasta päästäni, eikä minkään aikakauden mukainen. Kaavojen mallia katsoin hieman toisista nukkiskaavoista, joita on Dolls House lehdissä. En ole viettänyt paljon aikaa ompelukoneen ääressä, joten niitä tyypillisiä virheitä tuli ja paljon (ompelin hihan kiinni väärät puolet vastakkain ym.), mutta onneksi tässä mittakaavassa asioita on nopea korjata.

Ompeleminen oli yllättävän mukavaa puuhaa. Rentouttavaa jopa. Ja se onnistumisen tunne, vaikka virheitä tuli, eikä lopputuloskaan ollut ihan suunnitelmien mukainen - wau! Taidankin suunnata kangaskauppaan heti ensiviikolla!
30.03.2008 - 13:00

Long time no see! On ollut vähän myllerrystä ja nukkekotitouhut ovat jääneet vähemmälle. Valoisuuden lisääntyessä, lisääntyy kuitenkin energiakin ja nukkekoti on nostettu hyllyn päältä taas pöydälle ja työn alle. Minulla on katon kanssa isoja ongelmia, joihin ei tunnu löytyvän täydellistä ratkaisua. Olen nyt kuitenkin päättänyt, että rakentelen muuta ja annan sen kattoasian hautua mietintämyssyn alla. Tekemistä varmasti piisaa! Pääsiäisenä valmistui torniin katto ja eilen pääsin tapetoimaan ullakkohuoneen Alla kuva koko nukkekodista, ulkopinnoitus puuttuu, tornin kattoa ei ole vielä kiinnitetty ja hiomispaperiakin tuolle voisi vielä näyttää. Ihanaa kuitenkin nähdä se "valmiina".

Talon tarina on alkuperäisistä suunnitelmista muuttunut. Tällä hetkellä se on vanha kartano, joka menee perintönä nuorelle köyhälle naiselle, joka päättää muuttaa sinne, vaikka talo onkin melkoinen röttelö. Talon ullakolla odottaa aarre löytäjäänsä ja ullakkohuone onkin yksi niistä huoneista joiden sisustamista en malttaisi odottaa.

Ullakolle pääsee kylpyhuoneessa olevan kattoluukun kautta. Aukko jo löytyy, mutta luukku pitää tehdä, samoin kattopanelointi ullakolle. Kylpyhuoneen alapuolella on eteinen. Tornin tapettina käytin scrapbook kansioistani tuollaista mustaa koristeellista paperia. Harmittaa, että tajusin nuo scrapbook paperit vasta tässä vaiheessa. Olisin halunnut tehdä talosta muutenkin vähän synkemmän - röttelön, mutta tapettivalikoima tuntuu olevan aika pastellinsävyinen nukkiskaupoissa. Monet scrapbook papereista ovat tapettimaisia ja kuvioista ja väreistä olisi löytynyt runsaasti sopivia. Voihan nuo huoneet tapetoida tietysti uudestaan jos ihan hirveästi alkaa harmittamaan.

Ulkovuorauksen eteen en ole tehnyt mitään. En yksinkertaisesti ole keksinyt miten sen toteuttaisin. Maalaaminen olisi helpointa, mutta haluaisin kivipinnan - enkä ole taiteellisesti niin lahjakas, että pystyisin maalaamaan kivet sinne.



25.12.2007 - 15:51
Joulu tuli ja nukkekotikin sai lahjoja. Minulla on onnekseni käsistään käteviä ystäviä ja olin salaa toivonutkin, että nukkekotimme saisi uuden maton tai muuta pientä ihanaa. Vaan kuinka paljon sitten yllätyinkään, kun paketista paljastui kaksi mattoa, kaksi kynttilää jalkoineen ja aivan ihana kidelamppu, joka hohkaa punaista valoa - täydellinen talomme mystiselle ullakolle. Ja kaikki tietysti itse tehtyjä. Ystäväni eivät vaan taida tietää mihin ovat päänsä pistäneet... saavat kohta olla vääntämässä näitä minijuttuja jatkuvasti ;)




Lamppu siis ullakolle, tummanvihreät matot todennäköisesti kirjastoon (vai makuuhuoneeseen?) ja kynttilätkin löytänevät paikkansa jommasta kummasta vihertävästä huoneesta. Talokin edistyi joulun alla hieman. Sain tehtyä  kylpyhuoneeseen ikkunan ja makuuhuoneeseen lattian. Vielä on yksi lattia pinnoittamatta ja ullakko täysin kesken. Ei ole edes kattoa romujen suojana, vaikkakin palat on jo sentään sahattu. Kyllä tämä tästä etenee. Hissuksiin :)

Iski kauhea paniikki kun lampun ohjeissa luki, että lamppua voi testata 9V paristolla. Mistä sellaisen nyt keskellä joulua saa?! Tyttäreni onneksi uhrautui ja lupasi, että jos ihan äkkiä vaan koitetaan, voidaan lainata paristoa hänen lelustaan. Siinä me sitten istuimme koko perhe. Toljottamassa punaista kidelamppua tonttulakit päässä. Hih!

Kirjoittaja
Kuvaus
Blogissa seurataan Annen ja hänen tyttärensä nukkekotiprojektin edistymistä. Harrastus on vielä alkutekijöisään.
laskuri

Ilmainen www-laskuri
Laskuri asennettu 24.04.2007